Minä ...

olen Tiina Virtanen, hevosalan yrittäjä Kauniaisista.

Olen aloittanut ratsastuksen 80-luvun alussa ja minulla on käynyt erinomainen tuuri päästessäni jo ihan harrastukseni alkuvuosina kokeneiden ammattilaisten oppiin. Ensimmäinen oikea opettajani oli Tarja Sopen-Luoma ja huomaan vielä tänäkin päivänä kuinka hyvän pohjan olen häneltä saanut, ei ainostaan ratsastuksessa vaan myös hevostaidoissa. Ensimmäisen oman hevoseni kanssa kävin Aki Ylänteen ja Dominique Barthelaixin opissa kunnes lukion jälkeen lähdin Saksaan Yrjö Suomukselle ratsuttajaharjoittelijaksi.

Minulla on ollut matkan varrella loistavia opettajia, valmentajia ja työnantajia, jotka ovat opettaneet minulle ratsastusta ja hevosen käsittelyä, sen lukemista ja ymmärtämistä sekä sen hyvinvoinnin ymmärtämistä.
174_3.jpgParhaat opettajani ovat kuitenkin olleet kaikki hevoset, joiden kanssa olen saanut työskennellä. Jokainen hevonen, jokainen ratsastus ja uuden hevosystävän
tapaaminen opettaa jotain uutta tai kertaa vanhaa, kunhan vain jaksamme kuunnella
ja ottaa vastaan. Tärkeimmät opettajani - tammat Katuska (xx) ja Wattu (kwpn) pyrkivät parhaansa mukaan opettamaan minulle nöyryyttä ja huumorintajua, kehon- ja mielenhallintaa, suoruuden ja tasapainon sekä kevyen ja vakaan ohjastuntuman tärkeyttä - hermostuivat ja turhautuivatkin moneen kertaan kunnes edes osa heidän opeistaan alkoi mennä perille. Onneksi tänä päivänä kohtaamani hevoset pääsevät paljon helpommalla nimenomaan näiden rakkaiden, nyt jo vihreämmillä laitumilla laukkaavien ystävieni hyvän tahdon ja kärsivällisyyden ansiosta.

Esikuvistani ensimmäinen on valmentajana ollut George Morris, jonka kursseja olen seurannut vuosi toisensa jälkeen. Kouluratsastuksesta minut on saanut innostumaan eversti Christian Carde ja muita esikuviani ovat Andrew McLean,
Manolo Mendez sekä Carl Hester. Kaikissa näissä herroissa ihailen pitkälti samoja asioita: ratsastuksen keveyttä ja kurinalaisuutta ja hevosen oikeudenmukaisesta kohtelua.
Itse olen kulkenut välillä vähän mutkaisenkin tien kevyestä amerikkalaistyylisestä ratsastuksesta saksalaiseen vahvempaan ja voimakkaampaan ja lopulta taas pehmeämpään, "klassisempaan" tyyliin. On kuitenkin hienoa huomata, kuinka oleelliset asiat tulevat vastaan aina uudelleen ja uudelleen koulukunnasta tai lajista riippumatta ja monessa määrin huomaankin löytäväni itseni aika lailla alkuperäisestä lähtökohdasta. Uskon, että vuosi vuodelta osaavampana, ymmärtäväisempänä ja nöyrempänä.

Olen valmistunut hevosenhoitajaksi vuonna 1999 ja Centered Riding-ohjaajaksi 2007. Myöhemmin lähdin laajentamaan osaamistani hevosten ja ratsastajien kehonhuoltoon ja valmistuin shiatsuhoitajaksi vuonna 2014 sekä hevosshiatsuhoitajaksi 2016. Osaamistani tukemaan olen suorittanut liikuntalääketieteen perusopinnot ja NLP Pratitioner koulutuksen sekä opiskellut mm. ihmisen ja hevosen anatomiaa ja biomekaniikkaa, alexander-tekniikkaa, oppimisteoriaa ja ratsuhevosen kouluttamista.


Peruskouluttamiani suomenhevosia:

Alphons 4v.


Cecil Cee 5v.